Popeda, 25.11.2017, Hartwall Arena, Helsinki

Suomirockin ikijyrä juhlii nelikymppisiä

Popeda on bändi, jolla on ollut suuri merkitys omalla kohdallani musiikista kiinnostumisessa. Yksi ensimmäisistä cd-levyistä, joka minulle on hankittu, on Popedan Pelkkää Juhlaa -kokoelma vuodelta 2002 ja muistaakseni se hankittiin minulle juuri vuonna 2002 tai sitten 2003. Käytännössä Popeda on siis ensimmäinen ei-lasten-musiikkia esittänyt yhtye tai artisti, josta olen kiinnostunut. 

Bändistä kiinnostuin siis ensimmäisen kerran jo ollessani eskarissa. Kiinnostukseni kuitenkin hieman laimeni alakoulun puolivälin paikkeilla vain palatakseen kuudennen luokan puolivälissä ryminällä takaisin. Uutena vuotena 2009 muistaakseni MTV3 näytti koostetta vuonna 2008 Ratinan stadionilla järjestetystä Suomi-ilmiö -konsertista. Siellä olivat esiintyneet PMMP, Ismo Alanko Teholla, Popeda ja Eppu Normaali. Muistan, kuinka Popedan osuutta katsellessani ja erityisesti Costello Hautamäen kitarointia seuratessani minuun iski halu oppia soittamaan kitaraa. Popeda siis antoi alkukipinän myöskin kitaransoitolleni.

Yläkoulun ajan kuuntelin Popedaa aika paljonkin, mutta lukion alussa kiinnostukseni jälleen laimeni hieman ja meni muutama vuosi, jolloin kuuntelin bändin musiikkia vain harvakseltaan. Tämän ja viime vuoden aikana kiinnostukseni kuitenkin heräili uudelleen ja kävin vuosien tauon jälkeen bändin keikalla maaliskuussa 2017. Tältä taustalta oli siis lähestulkoon itsestäänselvää lähteä Popedan 40-vuotisjuhlakeikalle Hartwall Arenalle. Tavallaan oli sopivaa, että musiikki-innostukseni aloittaneesta yhtyeestä tuli ensimmäinen suomalainen artisti tai yhtye, jonka areenakeikan näin.

Keikkapäivänä saavuin Hartwall Arenalle kello 19:sta aikoihin eli noin tunti ennen ilmoitettua keikan alkamisaikaa. Hartwall Arenaa kohti kävellessäni pistin merkille, kuinka oudolta sinne tuntui mennä. Tukholman Friends Arena ja Globen sekä Tele2 Arena olivat tuntuneet paljon tutummalta. Osittain tämä johtui siitä, että siitä on neljä vuotta, kun viimeksi olin Hartwall Arenalla. Sisälle päästyäni suunnistin aika pian katsomoon, koska käytävillä oli hälinää, mistä en pitänyt. Lava oli hienon näköinen ja sopi hyvin juhlakeikalle. Etenkin valot oli aseteltu hienosti lavalle. Lisäksi minuun teki vaikutuksen teki miksauspöydän kohdalla sijainneet spottivalot, joissa oli valomiehiä ohjaamassa niitä yläilmoissa. Vähän samaan tapaan kuin Bruce Springsteenin keikoilla spottivalojen ohjaajat kiipeävät paikoilleen hieman ennen keikan alkamista.

Lava ennen keikan alkua.

Keikan alku koitti noin kello 20 eli etukäteen ilmoitettuna alkamisajankohtana. Alkunauha vaikutti aluksi hieman oudolle, mutta sen merkitys selvisi sen edetessä. Siinä vaaleatukkainen, kansallispukuun pukeutunut nainen käveli metsässä. Samalla luonnollisesti soi Popedan keikoillaan käyttämä alkunauha eli Maamme. Tässä vaiheessa yleisö luonnollisesti nousi seisomaan ja laulamaan mukana. Alkuvideon lopussa metsässä kävellyt nainen paljastuikin perukkia käyttäneeksi Pate Mustajärveksi, joka laski videon lopussa käyntiin ensimmäisen kappaleen.

Ensimmäinen kappale oli Kaasua, Komisaario Pepponen, jota Popeda on ennenkin käyttänyt keikan aloituksessa ja se toimi siinä roolissa hyvin. Alkunauhan jälkeen äänenvoimakkuus oli ehkä hieman hiljainen kappaleen alussa, mutta se korjaantui aika pian. Yhteislaulua kuultiin jo ensimmäisessä kappaleessa ja Popeda otti hyvin areenalavan haltuun. Keikan alku oli Kaasua jälkeenkin hyvin rockaava kappaleiden Olen valmis, Raswaa koneeseen ja Matkalla Alabamaan myötä. Keskimmäistä lukuunottamatta kappaleet olivat suhteellisen yleisiä Popedan keikkasetissä. Raswaa koneeseen puolestaan on yksi bändin alkuvuosien tunnetuimpia kappaleita. 

Keikka on alkanut.

Rock-vaihde pysyi silmässä myös Rokkikoneen myötä, jossa mielenkiintoisena sovitusratkaisuna soitettiin yksi kertosäkeistö ennen ensimmäistä säkeistöä. Sitten mentiinkin laivatunnelmiin, kun vuorossa oli kappale Popedan uusimmalta albumilta ja kappalehan oli tietenkin Hulapaloo. Sen aikana näytöillä pyöri laiva- ja risteilyaiheisia kuvia. Hulapaloota seurannutta kappaletta en introsta vielä tunnistanut, mutta säkeistön alkaessa sen nimi selvisi hyvin äkkiä. Kyseessä oli jo Popedan ensimmäiseltä albumilta löytyvä Mauno soittaa stereoo, joka soitettiin aika lailla alkuperäisenä sovituksena. Vajaat kymmenen vuotta sitten Popeda esitti kappaleesta blues-versiota, joka sekin oli hyvä. Se puolestaan löytyy Pitkä kuuma kesä 2010 -livejulkaisulta.

Elän itselleni oli vuorossa Maunon jälkeen ja kappaleiden välissä Pate sanoi: “Ja sit meni muutama vuosi ja tehtiin tämmönen”. Aikaeroahan kappaleiden teolla on kolmekymmentä vuotta, joten vitsi oli hyvin sopiva ja kuvasi yhtyeen pitkää uraa. Sitten oli vuorossa harvinaisuus Enkelibluesin muodossa. Sitä en edes tunnistanut keikalla, vaan tarkistin nimen kotona ylöskirjoittamieni saojen perusteella. Hieman tutummat kappaleet seurasivat Lihaa ja perunaa sekä Ainon myötä. Erityisesti ensin mainittu on hauska ja helposti päässäsoiva kappale ja Popedan uusimman albumin parhaimmistoa.

Sitten olikin vuorossa slovarit tai niin kirjoitin suunnitelmaani, johon luonnostelin tämän tekstin rakenteen. Ehkä ainakaan ensimmäinen ei ollut ihan perinteinen slovari, mutta kuitenkin rauhallisempi kuin suurin osa muista illan kappaleista. Kyseessä oli siis Apen ja Riitan surullinen tarina, joka on yksi suosikeistani Popedan tuotannossa. Kappaleen sävellys on yksinkertaisesti hieno ja sanoitus kertoo nimensämukaisesti surullisen tarinan. Keikalla mieleeni tulikin, että monet Popedan kappaleista oikeasti kertovat hieman surullisia tarinoita. Tämä kävi selväksi myös seuraavassa kappaleessa Punaista ja makeaa, joka julkaistiin vuonna 1991 singlenä ja nousi nopeasti yhdeksi bändin suurimmista hiteistä.

Slovareiden jälkeen lähdettiin jälleen rock-linjalle ja seurasi kappale, jonka mukanaolo yllätti ainakin itseni. Kotoa lähtiessä en pitänyt kovin todennäköisenä, että keikalla kuultaisiin Mörrimöykki, mutta niin vain sekin tapahtui. Sitä seurasivat Onhan päivä vielä huomennakin, jonka Pate Mustajärvi oli levyttänyt sooloalbumilleen ennen kun Popeda teki siitä oman versionsa vuoden 2008 Täydelliset miehet -albumille. Tämä kappale ei oikeastaan ole koskaan kuulunut niihin, joista pidän paljon, mutta selvästi se on ansainnut paikkansa setissä, koska se on vakiotavaraa lähes jokaisella keikalla. Sitä seurasivat Pohjantähden alla, Repe ja Lissu sekä Beibi on Y.L.P.E.E., jotka ovat hienoja rock-kappaleita jokainen. Repessä ja Lissussa kuultiin lopussa jammailua, jonka ajaksi Costello Hautamäen poika Jimi Hautamäki tuli lavalle soittamaan rumpuja.

Tapani Kansa levytti aikoinaan suomeksi Alex Harveyn kappaleen Delilah ja Popeda teki siitä oman versionsa 1980-luvun alussa. Seuraavaksi yleisö saikin nauttia kappaleen Delilah popedoidusta versiosta, joka toimi hyvin areenakeikalla. Vankilalaulu vuoden 1981 Hullut koirat -albumilta seurasi ja se itseassa soi taustalla juuri tätä kirjoittaessani. Sitten olikin Kersantti Karoliinan vuoro, jota seurasivat Kellot lyö ja Tää on se syö. Niiden nimissä on muuten sopivasti sama loppusointu. Kumpikin ovat 1980-luvun puolivälissä tehtyjä kappaleita ja ensin mainittua Pate on usein sanonut kasariheviksi.

Kellot lyö jälkeen lavalta postui suurin osa bändin jäsenistä ja jäljelle jäivät vain kitaristi Costello Hautamäki ja kosketinsoittaja Iso-Pate Kivinen.  Heidän seurakseen liittyivät Costellon pojat, Jimi Hautamäki rumpuihin ja Alex Hautamäki bassoon. Aluksi kuultiin hieman jammailua, joka muuttui Kun mies unelmoi kappaleeksi, joka on Costellon bravuuri. Sen jälkeen bändin kokoonpano palasi takaisin tavanomaisemmaksi kappaleen Sukset myötä. Sitä seurasivat Elämässä pitää olla runkkua ja Tahdotko mut tosiaan?. Viimeksi mainitussa on muuten yksi suomirockin hienoimmista sanoituksen aluista. “Lompakossa Väinö Linna yksinäinen on”, jolla siis tarkoitetaan lompakossa olevan vain kaksikymmentä markkaa. Hienon siitä tekee se, kuinka hienosti tuo arkinen tilanne on saatu kuvattua. Lauseen, ja myös koko tekstin, kirjoittaja on Pauli Hanhiniemi.

Perussetin loppu alkoi vääjäämättä häämöttää ja oli vuorossa 20 vuotta sikana. Kappaleen levytti alunperin EppuPopedaNormaali vuonna 1987 bändien tehdessä yhteisen kymmenvuotis-juhlakiertueen. Sitä seurasi Helvetin pitkä perjantai, jonka ajaksi Jimi Hautamäki palasi jälleen soittamaan rumpuja. Perussetin lopuksi kuultiin vielä Suuret setelit, Kakskytä centtiä ja tietenkin Kuuma kesä. Ennen Kuuma kesä alkua Pate puhui jonkin aikaa ja Costello piti jalkaansa kitarapedaalilla odottaen kappaleen alkua. Siitä osittain arvasin tulevan kappaleen olevan Kuuma kesä, koska Costello varmaankin polkaisi boosterin päälle alun riffiä varten.

Seurasi encoretauko, jonka päätteeksi lavalle palasivat basisti Jyrki Melartin, kosketinsoittaja Iso-Pate Kivinen ja rumpali Lacu Lahtinen. He soittivat kolmisin kappaleen Tango Pelargonia hiukan jatsahtavasti. Sen jälkeen myös Costello palasi lavalle ja lauloi kappaleen Öljytyt lanteet, joka julkaistiin Popedan uusimmalla albumilla. Öljyttyjen lanteiden jälkeen myös Pate palasi lavalle ja oli vuorossa stadionrockia. Kappalehan oli Synnyimme lähtemään eli käännösversio Bruce Springsteenin kappaleesta Born to Run. Käännösversio on itselleni sikäli merkittävä, että sen ansiosta aikoinaan löysin Bruce Springsteenin musiikin.

Encoressakin oli tällä kertaa suvantovaihe, joka toteutui kappaleen Kotiin myötä. Se sopi tunnelmaltaan hyvin keikan loppupuolelle. Sen jälkeen kuultiin vielä Paten soolokappale Ukkometso ja Da da, joka julkaistiin jo Popedan toisella albumilla Raswaa koneeseen. Seurasi jälleen lyhyt tauko, jonka jälkeen bändi palasi vielä soittamaan kappaleen Palle and the Boys. Sen jälkeen loppunauha eli Porilaisten marssi lähtikin soimaan ja keikka päättyi.

Kokonaisuuten keikka oli todella hieno kokemus ja oli mukava päästä katsomaan suomalaistakin bändiä areenaolosuhteisiin. Settilista oli myöskin juhlakeikalle sopivasti todella pitkä ja esitteli Popedan tuotantoa laajasti sekä esitteli harvinaisuuksiakin. Areenakeikka oli hieno juhlistus Popedan 40-vuotiselle taipaleelle. Se suurin juhlatilaisuus on kuitenkin luvassa vasta ensi vuonna Ratinan stadionilla. Keikkaa seuranneella viikolla tulinkin ostaneeksi liput sinnekin. On mielenkiintoista päästä näkemään, millaiset puitteet siellä tulee olemaan.

Settilista:

Kaasua, komisario Peppone

Olen valmis

Raswaa koneeseen

Matkalla Alabamaan

Rokkikone

Hulapaloo

Mauno soittaa stereoo

Elän itselleni

Enkeliblues

Lihaa ja perunaa

Aino

Apen ja Riitan surullinen tarina

Punaista ja makeaa

Mörrimöykky

Onhan päivä vielä huomennakin

Pohjantähden alla

Repe ja Lissu

Beibi on Y.L.P.E.E.

Delilah

Vankilalaulu

Kersantti Karoliina

Kellot lyö

Tää on se yö

Kun mies unelmoi

Sukset

Elämässä pitää olla runkkua

Tahdotko mut tosiaan?

20 vuotta sikana

Helvetin pitkä perjantai

Suuret setelit

Kakskytä centtiä

Kuuma kesä

Tango Pelargonia

Öljytty lanteet

Synnyimme lähtemään

Kotiin

Ukkometso

Da Da

Palle and the boys